Torstai 25.4.2019

Torstai 25.4. on Italian kansallispäivä – tai oikeastaan fasismista vapautumisen vuosipäivä.  Aamupäivä käytetään tarkkaan ostospaikkojen tutkimiseen, ja kaikeksi onneksi Bardolinossa sattuu olemaan juuri viikottaisten markkinoiden aika. Osa naisista vaipuu ostoshurmokseen ja Arvokin löytää Garda-järviaiheisen paidan, jonka vetäisee saman tien ylleen.

Puolilta päivin lähdemme lounaalle hotellin vieressä sijaitsevaan Speck Stube-ravintolaan. Jo nimestä voi päätellä, että siellä syödään lihaa! Sitä on jo alkupaloissa, mutta varsinaiset röykkiöt grillattua lihaa kannetaan pääruuaksi. Epäuskoiset ja vähän kauhistuneet ilmeet leviävät joukossamme: pitääkö nuo syödä kaikki? Eihän sellaista määrää mahdu kuin saksalaisiin jotka ovat tottuneita suursyömäreitä. Suomi ei pärjää tässäkään lajissa, ja noin puolet lihoista kannetaan takaisin keittiön puolelle. Parempi niin sillä illalla on vuorossa ensimmäinen konserttimme, eikä sinne ole hyvä lähteä ähkyssä.


Lounaan jälkeen pidetään kolmen vartin lauluharjoitukset hotellilla, ja levätään hiukan ennen lähtöä. Saamme hotellin henkilökunnalta kehuja kun astelemme puvuissame ja ruseteissamme alas bussia odottamaan. Konsertin mainoskin komeilee hotellin eteisaulassa.

 
Matka viereiseen Lazisen kaupunkiin on vain 6 kilometriä, mutta juhlapäivän ruuhkainen liikenne tekee etenemisestä hidasta. Bussin kuljettaja epäilee kyllä että ihan kaikki autot eivät ole menossa meidän konserttiimme.

Perillä vähän piskottelee sadetta, mutta käveltävää ei onneksi ole paljon. Isäntäkuoro Coro Costabellan edustajat ovat meitä vastassa La Dogana Veneta –juhlatalon edessä. Paikka on upea, ja esiintymislavan takana on seinän kokoinen ikkuna josta voi seurata laivojen saapumista ja lähtöä Lazisen satamassa. Pidämme pienen akustiikkatestauksen, ja se muuttaa meidän uuden, ja pienemmissä tiloissa toimineen sijoittaumisjärjestyksemme. Pekka joutuu komentamaan meidät vanhaan perinteiseen muotoomme, ja se onneksi auttaa saamaan taas juonesta kiinni. Myös isäntäkuoro ottaa pienen harjoituksen meidän jälkeemme


Koska tilaisuuden järjestäjänä toimii Lazisen kunta, joudumme vielä odottamaan kulttuuriattaseaa, joka maan tapaan saapuu noin vartin myöhässä. Rouvalle tuottaa pieniä vaikeuksia lausua kuoromme nimeä, mutta tulkkina toimivan Timon pienellä avustuksella siitä saadaan ihan tolkullinen versio. Meidät toivotetaan tervetulleiksi yhdessä kolmantena esiintyjänä soittavan ”Verona Concentus Ottoni” –puhallinkvintetin kanssa, ja sitten pääsemmekin ”lauteille”.  Aloitamme lyhyellä kuoron esittelyllä italiaksi, ja Timo kertoo että kuoro on perustettu sodan jälkeen v. 1945, mutta että ihan kaikki nyt mukana olevat laulajat eivät ole olleet mukana alusta asti. Esimerkkinä pitkään mukana olleesta laulajasta esitellään Antero Päivärinta, ja hän saakin yhdessä johtajamme Pekan kanssa yleisöltä asiaankuuluvat aplodit. Lähdemme liikkeelle tutulla ”Kotimaani ompi Suomi”-laululla, ja sitten seuraavat ”Lauantai-ilta”, ”Kevätlaulu”, ”Hän kulkevi kuin yli kukkien”, ”Minä laulan sun iltasi tähtihin”, ”Sinä vain”, ”Kulkuri ja joutsen” ja ”Illan viimeinen tango”. Ylimääräisenä esitämme kunnianosoituksena säveltäjämestarillemme Jean Sibeliuksen ”Finlandian”. Siihen on hieno päättää oma osuutemme, ja se saakin paikalliselta kuuluttajalta erityismaininnan suurella tunteella ja ylpeydellä esitetystä laulusta.

Sitten pääsemme ihastelemaan Coro Costabellan huipputaitavaa äänenkäyttöä. Miehet laulavat ilman nuotteja vähän omasta kuorolaulutyylistämme eroavaa laulua johtajansa Stefano Rigon tahdittamana. Laulut kertovat Italian ja varsinkin kuoron oman maakunnan, Veneton, kohtalonhetkistä ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikoina, elämästä vuoristokylissä menneinä aikoina, ja onpa ohjelmassa myös humoristinen ”Se ti viene il mal di testa” (Jos sinulle tulee pää kipeäksi) joka antaa hyvin yksinkertaisen ja toimivan ohjeen itseaiheutettuun päänsärkyyn. Sillä se lähtee millä on tullutkin! Saatamme vain ihastella hyvin harjoitellun kuoron sointia ja kirkkaana soivia ylä-ääniä. Pääsimme ainakin hyvään seuraan tämän illan konsertissa.

Lopuksi lavalle astelee viisi miestä torvineen. Veronasta saapunut tunnettu puhallinkvintetti ”Verona Concentus Ottoni” ottaa heti yleisönsä taitavalla yhteissoitollaan. Ohjelmassa on niin tunnettuja oopperasävellyksiä kuin Ennio Morriconen elokuvamusiikkiakin. Aivan mahtava huipennus hienolle musiikki-illlalle!


Aplodien vaiettua vaihdetaan kuntien ja kuorojen lahjat, ja toivotetaan paikallinen kuoro ja kunnan edustajat tervetulleiksi Mäntsälään. Sitten onkin jäljellä buffetti ja viinitarjoilu joka on avoin niin esiintyjille kuin yleisöllekin. Hyvin tuntuu maistuvan, ja jo ennestään korkealla oleva tunnelma sen kuin vain nousee! Meidän viiden hengen kvartettimmekin pääsee esiintymään, ja muodostelma Kosti, Arvo, Jalo, Timo ja Kimmo kajauttaa ilmoille Arvon sovittaman ”O sole mion” joka on saanut suomalaiseksi nimekseen ”Aurinkoni”. 



Isännät ovat ensin vähän ihmeissään ennenkuin tunnistavat sävelmän omakseen, mutta yhtyvät sitten itsekin lauluun alkuperäisillä sanoillaan. Suosionosoitukset ovat spontaanit ja miestemme onkin helppo lähteä toiseen lauluun, jonka aiheesta Timo antaa ensin vähän osviittaa italiaksi. ”Saimaan valssi” on Kipparikvartetin bravuurinumero, mutta hyvin se sujuu meiltäkin. Kannatti tämäkin harjoitella! 


Timo lähtee seurustelemaan isäntien kanssa, ja varsinainen kvartetti vetäisee vielä hienosti soivan kansansävelmän ”Poika ajoi punaruunilla”. Isännätkin esittelevät vielä taitojaan parin laulun verran ennenkuin on aika laittaa piste onnistuneelle konsertti-illlalle. Bussimatka hotelliin on yhtä iloista puheensorinaa, ja se yltyy vielä astetta riehakkaamaksi hotellin baarissa, jossa Paolo tekee tänään hyvän tilin.